Etusivu / Asuminen
Yleistä

Asuminen yläkuva.jpg

Ruokolahdella on asuttuja asuntoja noin 2600 (v. 2008) ja kunnan omistamia vuokra-asuntoja 374.

Kaavoitus

Ruokolahdella on kolme asemakaavoitettua taajamaa; Keskustaajama, joka käsittää Kirkonseudun ja Salosaaren taajamat, sekä Oritlammen ja Huhtasenkylän taajamat. Viime vuosina vilkastunut asuntorakentaminen on suuntautunut pääasiassa keskustaajamaan, mutta myös Oritlammella ja Huhtasenkylässä on mahdollisuudet asuntotuotantoon. Teollisuusrakentaminen on vastaavasti keskittynyt keskustaajamaan ja Oritlammelle. Rantarakentamista ohjaava, kaikki kunnan rantavyöhykkeet käsittävä rantayleiskaava valmistui vuonna 2002. Rantayleiskaavan tarkistus on käynnissä.

Kunnallistekniikka

Ruokolahden kaikkien asemakaavoitettujen taajamien kunnallistekninen valmius on asunto- ja teollisuusrakentamisen laajentumisen kannalta hyvä. Juoma- ja talousveden hankinta perustuu hyvälaatuisen pohjaveden käyttöön ja kaikki jätevedet johdetaan Imatran yhteispuhdistamolle käsiteltäväksi.
Keskustaajaman vesijohtoverkoston piiriin ovat liittyneet monet haja-asutusalueen kylät.

Energiahuolto

Sähköenergian jakelusta kunnan alueella huolehtii pääasiassa Imatran Seudun Sähkö Oy. Keskeisin alue keskustaajamasta on kaukolämpöverkoston piirissä ja kaukolämmön tuotanto perustuu ympäristöystävällisen maakaasun käyttöön. Maakaasu on käytettävissä lisäksi Myllyntaustan ja Oritlammen-Puntalan teollisuusalueilla.
Aukioloajat
Virastotie 3, 56100 Ruokolahti
Toimisto avoinna
ma - pe 9 - 15,
viikonloppuisin suljettu
Takaisin ylös