Etusivu/Vapaa-aika/Kansalaisopisto / Yksilöllistetty oppimäärä

Yksilöllistetty oppimäärä

Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.

Ruokolahdella perusopetuksen koulussa voidaan yhden tai useamman oppiaineen oppimäärä yksilöllistää, mikäli oppiaineen tavoitteita ei saavuteta tuesta huolimatta. Yksilöllistäminen edellyttää päätöstä erityisestä tuesta. Oppilaalle laaditaan henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS).

Oppimäärän yksilöllistäminen edellyttää, että oppilaan koulunkäynnistä tehdään pedagoginen selvitys, joka sisältää arvion oppilaan erityisen tuen tarpeesta. Yksilöllistäminen perustuu myös psykologin lausuntoon.

Palvelupaikat

Ruokolahden koulu

Ruokolahden koulu sijaitsee Ruokolahden keskustaajamassa. 1.8.2018 valmistuneessa koulussa opiskelee noin 500 oppilasta kaikilta luokka-asteilta 1-9.

Metsolantie 7, 56100 RUOKOLAHTI

Aukioloajat

Ma - Pe: 08:00 - 15:00

Kaikki tiedot

Perusopetuksen oppimäärää voidaan yksilöllistää, jos oppilaalla ei ole edellytyksiä suoriutua perusopetuksen jonkin oppiaineen oppimäärästä hyväksytysti. Tavoitteiden tulee olla oppilaalle sopivia ja riittävän haastavia.

Oppimäärän yksilöllistämisestä määrätään erityisen tuen päätöksessä oppiaineittain. Yksilöllistämispäätöstä tarkastellaan tilanteen mukaan ja muutetaan tarvittaessa.

Perusopetuslaki: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628

Toimintakausi

Kansalaisopiston toimintakausi 2019 - 2020 alkaa 19.8.2019 ja päättyy 10.5.2020.

Loma-ajat

Syysloma 21.- 27.10.2019
Joululoma 9.12.2019 - 12.1.2020
Talviloma 24.2. - 1.3.2020

Ajankohtaista

  • Joillekin kursseille mahtuu vielä mukaan ja peruutuspaikkoja voi tiedustella. Ilmoittautumisosoite löytyy kunkin kurssin kohdalta.