Kunnan yleiset ajankohtaiset

Perinteinen Kuutamohiihto hiihdetään Saimaan jäällä 27. helmikuuta

Julkaistu 3.2.2026 Muokattu 3.2.2026

Latu on noin 12 kilometriä pitkä ja reitin varrella on yhteensä viisi huoltopistettä.

Perinteinen kuutamohiihto järjestetään Ruokolahdella, Saimaan jäällä, perjantaina 27.2.2026 kello 18–21. Jäälle ajettu latu on noin 12 kilometriä pitkä ja reitin varrella on yhteensä viisi huoltopistettä. Reittiä hiihdetään myötäpäivään, eli esimerkiksi Pappilanlahdelta lähdetään Hirsirannan suuntaan ja satamasta Pappilanlahden suuntaan.

Reitille saa lähteä haluamastaan paikasta ja hiihtää juuri sen verran kuin haluaa. Ladun vierellä on tilaa myös esimerkiksi kävellen kulkemiseen. Autolla saapuville hyviä parkkialueita on esimerkiksi Pappilanlahdella, Ukonsalmen sillan kupeessa ja kunnantalon ympäristössä. 

Ruokolahden kunnan huoltopisteellä tarjolla lämmintä mehua ja arvonta tapahtumaan osallistuneiden kesken. 

Huoltopisteet:

  1. Ruokolahden Leijona Oy (Pappilanlahti)
    Mehua, munkkia ja makkaraa.
  2. Hotelli Hirsiranta (Hirsiranta, Lomahovintie)
    Artesaanipizzaa ja avantosauna.
  3. Ruokolahden Seurakunta (Kauniskallio)
    Munkkia, kahvia, teetä, mehua ja kaakaota. Seurakunnan pisteet tuotot ohjataan yhteisvastuukeräykselle.
  4. Puntalan Martat 
    Täytettyjä riisipiirakoita, munkkia, kahvia ja kuumaa mehua.
  5. Ruokolahden kunta (satamassa, kunnantalon takana)
    Lämmintä mehua, nimivihko ja arvonta osallistujien kesken.

Kuutamohiihdon 2026 tapahtumakartta

Jaa sivu: