Siirry pääsisältöön
kolma laskijaa pulkkamäessä, taustalla luminen metsä

Karjalan kukoistavin kotikunta

Ruokolahti sijaitsee Saimaan rannalla keskellä Etelä-Karjalaa, Etelä-Suomen läänissä, Saimaan rannalla. Keskustaajaman nimi on Rasila, johon kuuluu myös Salosaari. Taajaman halkaisee Saimaan Haapavesi. 

Ruokolahden kirkkopitäjä on perustettu 1572. Vuoteen 1868 kirkkopitäjä hoiti sekä maalliset että kirkolliset asiat.Kuntana Ruokolahti syntyi, kun se perustettiin vuonna 1868 uuden kuntalain myötä.

Asukkaat voivat hyvin, sillä mieli ja keho virkistyvät luonnossa ja sitä täällä riittää. Meillä on osallistava kulttuuri ja aktiiviset kyläyhteisöt – olet ruokolahtelainen ennen kuin huomaatkaan.

Toimivat palvelut ja sijainti valtatien vieressä todellisessa Järvi-Suomessa takaavat, että elämä Ruokolahdella on sujuvaa. Hyödynnämme luontoa ja liikuntamahdollisuuksia varhaiskasvatuksessa ja panostamme koululaisten pienryhmäopetuksiin nykyaikaisissa tiloissa. Täällä on turvallista elää ja kasvaa.

Ruokolahden kirkonmäki on tuttu jo Edelfeltin maalauksesta, mutta kunnan alueella on paljon muutakin, upeaa Saimaata unohtamatta. Kummakiviä on vain yksi koko maailmassa, samoin kuin Huuhanrantoja. Huikeita elämyksiä ovat myös Hukkavuoren persoonallinen retkeilyreitistö, Haukkavuoren historialliset maisemat tai Suomen viidenneksi korkein putous Kemppilän Myllykoski. Saimaa Bikeparkin alamäkiajopuitteet ja Suomen suurin pumptrack ovat pyöräilijöille elämyksiä, joiden veroisia ei löydy mistään muusta Suomen kunnasta. Harrastuspuitteet ovat kunnossa ympäri vuoden.

Ruokolahti lukuina
  • Kokonaispinta-ala 1220 km2
  • Maata 943 km2
  • Vettä 276 km2
  • Järviä ja lampia 500
  • Asukkaita noin 5000
  • Loma-asuntoja lähes 4000
  • Kyliä 90
  • Kylätoimikuntia 20