Kylät kohtaavat -hanke

Parikkalan, Rautjärven ja Ruokolahden Kylät kohtaavat Saksan

Kylät kohtaavat -hanke kehittää uudenlaisia toimintamalleja, jossa kunnat ja kuntalaiset pääsevät mukaan suoraan kansainväliseen yhteistyöhön käytännöntasolla. Puolentoista vuoden mittaisessa hankkeessa ideoidaan ja käytännössä kokeillaan ruohonjuuritason kansainvälisen yhteistyön muotoja Suomen ja Saksan välillä. 

Kaikki parikkalalaiset, rautjärveläiset ja ruokolahtelaiset ovat tervetulleita mukaan tekemiseen. Jokaisella on mahdollisuus päästä tuomaan omat kansainväliseen yhteistyöhön liittyvät ajatuksensa esiin ja miettimään yhdessä miten ne toteutetaan käytännössä. Hankkeen työskentely jakautuu neljään eri osa-alueeseen, joiden sisällä viisi eritaustaista ryhmää ideoi ja kokeilee juuri heille omakohtaisia kansainvälisen yhteistyön muotoja. 

Toiminnan vastinparina Saksassa toimii 26000 asukkaan Bad Bevensen - Ebstorf kuntayhtymän alue kylineen. Pohjois-Saksassa, Hampurin kaakkoispuolella, sijaitseva alue on erityisen tunnettu luonto- ja kylpylämatkailualueena. Meillä on varmasti paljon yhteistä!

Ajankohtaista hankkeessa

Toiminataryhmien seuraavat tapaamiset:

Ryhmä Aika Paikka
Kuntien hallinto ja paikalliset pelastusalan toimijat    
Matkailu-, ja hyvinvointialan yrittäjät ja tapahtumien tekijät    
Kansainvälistyvät yritykset ja lähituottajat    
Nuoret ja opiskelijat    
Seniorit Ajankohta tarkentuu Rautjärvi, paikka tarkentuu

Toimintaryhmien menneet tapaamiset:

  • 29.1. klo 17-19, Parikkala, etätyötila, Parikkalantie 12
  • 23.1. klo 17-19,  Kansainvälistyvät yritykset ja lähituottajat, Ruokolahden kunnantalo
  • 23.1. klo 17-19,  Matkailu-, ja hyvinvointialan yrittäjät ja tapahtumien tekijät, Ruokolahden kunnantalo
  • 15.1. klo 17-19, Kuntien hallinto ja paikalliset pelastusalan toimijat, Ruokolahden kunnantalo

Hankkeeseen liittyviä tiedotteita ja lehtiartikkeleita:

Käytännön kansainvälistyminen

Hankkeen aikana viisi toimintaryhmää ideoi ja kokeilee käytännön kansainvälistymistä. Toiminta muokkautuu täsmälleen tekijöidensä, eli osallistuvien kuntalaisten näköiseksi. Seuraavassa on esitelty hankkeen osa-alueet ja joitakin esimerkkejä siitä millaista käytännön kansainvälistyminen voi olla. Hankkeen aikana järjestetään myös tutustumismatkoja Saksaan sekä kokeillaan live-videoikkunan toimivuutta Suomen ja Saksan kylien välillä.

  • Osallistaminen ja yhteisöllisyys

    Kokeilut voivat olla esimerkiksi kulttuurivaihtoa koulujen sekä nuoriso- ja senioriryhmien välillä etäyhteyksiä hyödyntäen, samoja kiinnostuksen kohteita jakavien harrastajaryhmien yhdistämistä ja yhdessä tekemistä, sekä vierailuja vertaisryhmien luona. Toimintaryhmät: nuoret ja opiskelijat, seniorit.

  • Matkailu ja vapaa-aika

    Kokeilut voivat olla esimerkiksi matkailu- ja vapaa-aikatoimijoiden kohtauttamista kumppanuuksien ja ristiinmarkkinointikanavien luomiseksi, palveluiden esiintuontia saksalaisissa tapahtumissa ja onnistuneiden myyntiin tähtäävien viestintämallien jakamista sekä vierailuja vertaisryhmien luona. Toimintaryhmä: matkailu- ja hyvinvointialan yrittäjät ja tapahtumien tekijät.

  • Varautuminen ja digitaaliset yhteydet

    Kokeilut voivat olla esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja kriiseihin varautumiseen tai ympäristön suojeluun liittyvien toimintamallien kokeilua kuntahallinnossa, pelastuspalveluissa tai ikäihmisten kuljetuspalveluissa, onnistumisten ja hyvien käytäntöjen jakamista ja vertailua sekä vierailuja vertaisryhmien luona. Toimintaryhmä: kuntien hallinto ja paikalliset pelastusalan toimijat.

  • Yritysyhteistyö ja lähituotteet

    Kokeilut voivat olla esimerkiksi: yritysten pariuttamista kumppanuuksien ja alihankintaketjujen rakentamiseksi sekä lähituotteiden esittelyn ja markkinoinnin toimintamallien jakamista, vertailua ja kehittämistä, sekä vierailuja vertaisryhmien luona. Toimintaryhmä: kansainvälistyvät yritykset ja lähituottajat.

Miten pääsen mukaan?

Mukaan pääset täyttämällä alla olevan ilmoittautumislomakkeen. Kaikki parikkalalaiset, rautjärveläiset ja ruokolahtelaiset ovat tervetulleita mukaan tekemiseen, eikä osallistuminen maksa mitään muuta kuin oman ajankäytön ja tapaamisiin kulkemisen verran. Kahvia, colaa ja kampaviinereitä järjestetään tapaamisiin tarjolle hankkeen puolesta!

Jos lomake ei näy, klikkaa tätä linkkiä: Kylät kohtaavat - toimintaryhmiin ilmoittautuminen

 

Kylät kohtaavat -hanke lyhyesti

Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kunnat sekä Imatran Seudun Kehitysyhtiö toteuttavat yhdessä Kylät Kohtaavat -hankkeen. Projektin tavoitteena on käynnistää ystävyyskylätoiminta Suomen ja Saksan välillä. Hankekuntien ja kylien vastinparina Saksassa toimii Bad Bevensen - Ebstorf kuntayhtymän alue kylineen. Osallistuvien suomalaisten kuntien alueella asuu yli 12000 ihmistä ja saksalaisen kuntayhtymän alueella asuu puolestaan noin 26000 ihmistä. Hankkeen ytimessä on uudenlaisten toimintamallien kehittäminen, jossa kuntia ja kuntalaisia osallistetaan ja rohkaistaan käytännön kansainväliseen yhteistyöhön kokeilujen, verkostoitumisen ja uusien kumppanuuksien kautta. Hankkeen toimenpiteiden kohderyhmänä ovat ja toteutuksesta keskeisimmin hyötyvät erityisesti Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kuntien asukkaat, yhdistykset sekä yritykset. Syyskuun 2025 alussa käynnistynyt hanke kestää 18 kuukautta ja on saanut EU:n maaseuturahoitusta Kärki Leader -ryhmältä.

Lisätietoja hankkeen toteutuksesta:

Jukka Niiranen, projektipäälikkö, Arnora Oy, jukka.niiranen@arnora.com, p. +358 40 502 8201

Sven Langbein, yritysasiantuntija, Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy, sven.langbein@kehy.fi, p. + 358 45 269 2000