Säännöt, ohjeet ja maksut
Kunnan päätöksentekoa ja toimintaa ohjaavat erilaiset toimielinten hyväksymät ohjeet, määräykset, säännöt sekä maksut ja taksat. Hallinnon ja toiminnan järjestämistä sekä päätöksenteko- ja kokousmenettelyä ohjaa kunnanvaltuuston hyväksymä hallintosääntö.
Kunnan toimintaa ohjaavat säännöt
Säännöt ja ohjeet
Maksut
Osa kunnan tarjoamista palveluista on maksullisia. Voit tarkistaa nämä alla olevasta listasta.
Ostolaskut
Kunnan menoista valtaosa kohdistuu ostoihin toisilta osapuolilta. Ostot voivat olla esimerkiksi tavaroiden tai palvelujen hankintaa. Ostolaskujen avaamisen tarkoitus on lisätä kunnan toiminnan läpinäkyvyyttä ja vahvistaa siten paikallisdemokratiaa.
Ostolaskutiedoista on poistettu toiminimiyrittäjien tai muiden yksityishenkilöiden nimet siltä osin kuin ne on voitu tulkita henkilötiedoksi. Näiden osalta on kirjattu maksun saajaksi joko ”yksityishenkilö” tai "toiminimi".
Toiminimiyrityksiä koskevia tietoja on tulkittu henkilötietoina, eikä niiden luovuttaminen (asettaminen nähtäville tietoverkkoon) olisi tässä tapauksessa tietosuojasäädösten mukaista. Tästäkin huolimatta tiedon yksittäisen laskun osalta saa tarvittaessa ottamalla yhteyttä kuntaan.
Tälle sivustolle lisätään Ruokolahden kunnan ulkoiset ostot pdf-muodossa. Vuoden 2023 tietoja ei ole saatavilla.
Lataa listaus ostolaskuista vuodelta 2024
Lisätietoa maksuista
Aineistossa ovat kunnat suorittamat maksut yrityksille ja muille yhteisöille. Valtaosa maksuista on kunnan itsensä rahoittamia, mutta mukana on myös maksuja, joissa alkuperäinen maksaja on ollut joku toinen. Summat sisältävät arvonlisäveron vain siinä tapauksessa että ne jäävät kunnan kustannettavaksi. Aineistoon sisältyvät vain kunnan käyttötalousmenot: esimerkiksi investointimenot ja lainanlyhennykset eivät sisälly siis aineistoon.
Haluan tietää miksi kunta on maksanut aineistossa näkyvän summan jollekin yritykselle. Voinko saada sen selville?
Kunnan toiminta perustuu julkisuusmyönteiseen hallintoon. Kunnan asiakirjat, myös ostolaskut, ovat lähtökohtaisesti julkisia, ellei kunnalla ole lakisääteistä velvollisuutta salata asiakirjaa.
Jos olet kiinnostunut jostain yksittäisestä laskusta tai toimittajasta, niin ota yhteyttä kunnan keskustoimistoon. Varauduthan yhteyttä ottaessasi siihen, että tietojen etsimisessä voi kestää aikansa, pääsääntöisesti kuitenkin enintään 14 vuorokautta.
Tietosuojaselosteet
Sivulle on koottu EU:n tietosuoja-asetuksen mukaiset Ruokolahden kunnan tietosuojaselosteet.
Tietosuoja-asetuksen mukaisesti henkilölle on annettava tieto, jos hänen henkilötietojaan kirjataan johonkin henkilörekisteriin. Henkilötietoja ovat muun muassa nimi- ja osoitetiedot. Lisäksi rekisteröidylle on kerrottava henkilötietojen käsittelyn tarkoituksesta, mihin tietoja säännönmukaisesti luovutetaan sekä rekisteröidyn oikeuksista.
Kukin toimiala vastaa omien tietosuojaselosteidensa oikeellisuudesta ja ajantasaisuudesta.
Huomaathan, että sähköpostilla tai suojaamattomalla verkkolomakkeella ei kannata lähettää luottamuksellisia tai arkaluonteisia tietoja, kuten henkilötunnusta tai pankkitilin numeroa.
Hallintopalvelut
Hallintopalvelut asiakasrekisteri
Maksuliikenne
Rekrytointirekisteri
Kuntarekry
Rekrytuen asiakasrekisteri
Henkilöstön käyttäjähallinta
Populus matka- ja kulukorvaukset
Personec henkilöstö- ja palkkajärjestelmä
Sähköiset työsopimukset
Intime taloushallinto
Dynasty asiakirjanhallinta
www-sivujen julkaisujärjestelmä
Webropol-kyselyjärjestelmä
Työllisyyden hoidon asiakasrekisteri
ePassin käyttäjärekisteri
Ceepos-kassajärjestelmä
Visma Arkisto
Whistleblow-ilmoituskanava
DPIA-whistleblow (tietosuojan vaikutusten arviointi)
Duuniseteli
Kesätyöseteli
Yrittäjyysseteli
Hyvinvointipalvelut
Hyvinvointipalvelut asiakasrekisteri
Varhaiskasvatuksen asiakasrekisteri
Varhaiskasvatuksen tietojärjestelmä Daisy
Perusopetuksen asiakasrekisteri
Nuorisotyön asiakasrekisteri
HeiliFinna kirjastojärjestelmä
Omatoimikirjasto
Visma Wilma
Visma Wilma tietosuojan vaikutusten arviointi (DPIA)
Varda Varhaiskasvatuksen tietovaranto
Hellewi kansalaisopiston kurssirekisteri
Titania työvuorojen suunnittelu ja seuranta
Google Workspace for Education
Sanoma Pro oppimisympäristö
Liikuntahallin varausjärjestelmä
Koulukuljetusten suunnitteluohjelmisto Koululiitu
Varhaiskasvatuksen laadunarviointijärjestelmä Valssi
Asiakirjajulkisuuskuvaus
Kuvaus asiakirjajulkisuudesta Ruokolahden kunnassa
Viranomaisen asiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisia, ellei lailla ole säädetty muuten (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999) eli julkisuuslaki).
Mikä on viranomaisen asiakirja?
Asiakirjalla tarkoitetaan paitsi perinteistä paperiasiakirjaa, myös esimerkiksi sähköistä tiedostoa tai audiovisuaalisessa muodossa olevaa tallennetta, esimerkiksi videotaltiointia kunnanvaltuuston kokouksesta.
Viranomaisen asiakirjan käsite määritellään julkisuuslaissa (5 §). Tämän määritelmän täyttäviin asiakirjoihin kohdistuu julkisuusolettama. Viranomaisen asiakirjat ovat siis lähtökohtaisesti julkisia.
Esimerkkejä julkisista asiakirjoista: kaikki päätöksentekoon liittyvät asiakirjat eli pöytäkirjat liitteineen ja oheismateriaaleineen, päätöksen valmisteluun liittyvät asiakirjat, kunnalle toimitetut asiakirjat, esim. kuntalaisten lähettämät yhteydenotot.
Samassa pykälässä määritellään se, mitä ei pidetä viranomaisen asiakirjana. Tällaiset asiakirjat ovat ei-julkisia. Ei-julkisten asiakirjojen suhteen kunta noudattaa harkintaa ja niitä voidaan luovuttaa pyytäjälle, jos tiedon antamisesta ei ole haittaa.
Esimerkkejä ei-julkisista asiakirjoista: kunnan sisäiseen työskentelyyn liittyvät asiakirjat kuten sisäiset ohjeet ja koulutusmateriaalit, osa henkilöstöhallinnon asiakirjoista.
Asiakirjan julkiseksi tulo
Asiakirja tulee julkiseksi silloin, kun se valmistuu. Hankinta-asiakirjat tulevat julkiseksi lopullisen päätöksen jälkeen. Keskeneräisistä asiakirjoista ja vireillä olevista asioista kunta antaa tietoja harkinnan mukaan.
Milloin asiakirja voi olla salassa pidettävä?
Asiakirja voi olla osittain tai kokonaan salassa pidettävä vain silloin, kun siitä on erikseen säädetty laissa. Salassa pidettävistä viranomaisen asiakirjoista säädetään julkisuuslain 24 §:ssä, jossa on yhteensä 32 kohtaa, joiden perusteella asiakirja voi olla salassa pidettävä. Lisäksi salassapidosta säädetään joissain erityislaeissa, erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon osalta. Kunnan asiakirjojen salassapito määräytyy pääsääntöisesti julkisuuslain mukaisesti.
Yleisimmät salassapitoperusteet ovat julkisuuslain 24 § k 25 (terveystiedot tai tieto sosiaalihuollon asiakkuudesta) ja 24 § k 32 (yksityiselämän suoja).
Osittain vai kokonaan salassa pidettävä?
Jos asiakirjasta vain osa on salassa pidettävä, on viranomaisen annettava tieto asiakirjan julkisesta osasta. Tämä tehdään poistamalla asiakirjasta salassa pidettävä osio esimerkiksi mustaamalla se.
Esimerkiksi kunnalle lähetetyt työhakemukset ovat lähtökohtaisesti julkisia. Usein työnhakijat kuitenkin kertovat esimerkiksi harrastuksistaan. Tieto harrastuksista on salassa pidettävä, sillä se kertoo hakijan yksityiselämästä (julkisuuslain 24 § k32). Hakemuksesta voidaan kuitenkin antaa kaikki muut tiedot, ja vain kohta, jossa hakija kertoo harrastuksesta, poistettaisiin.
Viranomaisen pitää aina perustella kieltäytyminen tiedon antamisesta.
Jos viranomainen ei voi antaa tietoa asiakirjasta, pitää pyytäjälle kertoa peruste, eli millä lainkohdalla asiakirja on salassa pidettävä tai miksi se on ei-julkinen. Tietopyynnön tekijällä on halutessaan oikeus saada valituskelpoinen päätös, josta voi valittaa hallinto-oikeuteen.
Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta.
Oikeus saada tieto viranomaisen asiakirjasta koskee kaikkia. Pyyntöä ei yleensä tarvitse perustella. Poikkeuksena on henkilörekisteriin kohdistuva pyyntö.
Lisäksi jokaisella on oikeus saada tieto itseään koskevasta asiakirjasta silloinkin, kun asiakirja on salassa pidettävä (asianosaisjulkisuus). Henkilö katsotaan asianosaiseksi silloin, kun asiakirjalla on vaikutusta hänen etuihinsa, oikeuksiinsa tai velvollisuuksiinsa.
Ruokolahden kunnan käsittelemästä tiedosta suurin osa on julkista.
Kuntasektorilla salassa pidettäviä tietoja on erityisesti sosiaali- ja terveydenhoidon asiakasasiakirjat. Koska nämä toiminnot kuuluvat nykyisin Eksotelle, on kunnan asiakirjoista suurin osa julkisia. Yleisimmin salassa pidettäviä asiakirjoja kunnalla ovat perheiden hakemuksen päivähoidon ja koulujen iltapäiväkerhojen maksujen alennuksista (julkisuuslain 24 § k23, taloudellinen asema) sekä ympäristöterveydenhuollon tekemät asunnon tarkastukset (julkisuuslain 24 § k 32, yksityiselämän suoja).
Ohjeet tietopyyntöihin
Kunnalle osoitetut tietopyynnöt toivotaan lähetettävän keskitetysti osoitteeseen kirjaamo@ruokolahti.fi
Tarvittaessa autamme tietopyynnön tekemisessä.
Jos osoitat tietopyyntösi väärälle viranomaiselle, kuuluu vastaanottajan siirtää pyyntösi oikealle viranomaiselle. Viranomaisen kuuluu myös tarvittaessa pyytää lisätietoa pyyntöösi.
Tietopyyntöön vastaaminen on lähtökohtaisesti ilmaista, mutta laajojen pyyntöjen kohdalla voidaan julkisuuslain 34 §:n mukaan periä maksu. Maksun määrä on aina ilmoitettava pyytäjälle etukäteen.

+358 44 449 1201
Jukka-Pekka.Bergman@ruokolahti.fi
Hallintopalvelut

+358 44449 1202
Vuokko.Molsa@ruokolahti.fi
Hallintopalvelut