Siirry pääsisältöön
Vesihana
Palvelu

Vesihuolto

Palvelu

Vesihuolto

Ruokolahden kaikkien asemakaavoitettujen taajamien kunnallistekninen valmius on asunto- ja teollisuusrakentamisen laajentumisen kannalta hyvä. Juoma- ja talousveden hankinta perustuu hyvälaatuisen pohjaveden käyttöön. Vesijohtoverkoston piiriin on liitetty taajaman ympäristön asutus vesiosuuskuntien avulla. Jätevedet johdetaan Imatran Meltolan yhteispuhdistamolle käsiteltäväksi. Meltolan jätevedenpuhdistamolle tulee n. 30000 asukkaan jätevedet Imatralta, Ruokolahdelta ja osin Lappeenrannan ja Rautjärven alueilta.

Ehdot ja kriteerit

Vesihuoltolain 10 §:n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä laitoksen vesijohtoon ja viemäriin. Vaikka lain siirtymäsäännöksissä ei liittymisvelvoitteelle olekaan asetettu aikataulua, tulee vesihuoltolaitoksen yhdessä Imatran alueellisen ympäristönsuojeluviranomaisen kanssa ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin tämän liittämisvelvoitteen toteuttamiseksi. Kiinteistö voidaan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksellä vapauttaa tästä velvollisuudesta ainoastaan lain 11 §:n mukaisten edellytysten toteutuessa.

Toimintaohje

Liittymistä Ruokolahden vesihuoltolaitokseen haetaan teknisten palvelujen osastolta. Samoin kiinteistön omistajan vaihdoksissa liittymän siirto haetaan teknisten palvelujen toimistosta.

Maksullisuuden tiedot

Vesihuoltolaitoksen liittymistaksan perusteet vahvistaa kunnanvaltuusto ja taksan kunnanhallitus. Ruokolahdella vesitaksan kuuluu vesihuoltoon liittymismaksutaksa ja perusmaksu sekä veden käyttöön perustuva käyttömaksu.

Palvelun tausta ja lainsäädäntö

Kuntien tai kuntayhtymien vesihuollolla on velvollisuus turvata asukkaille moitteeton talousvesi sekä asianmukainen jätevesien viemäröinti ja käsittely.

Taajamissa sijaitsevien kiinteistöjen tulee pääsääntöisesti kuulua kunnan tai kuntayhtymän vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin. Kiinteistön omistajan tulee tehdä kiinteistön liittämisestä vesihuoltoon ja palvelun käytöstä sopimus vesihuoltolaitoksen kanssa. Kun kiinteistön omistaja vaihtuu, sopimus yleensä siirtyy uudelle omistajalle. Kiinteistön omistaja maksaa vesi- ja viemäriverkostoon liittymisen, tekniset liitostyöt, veden käytön ja jätevesimaksun.

Taajaman ulkopuolella kiinteistön omistajilla ei aina ole velvollisuutta liittyä vesihuollon palvelujen käyttäjäksi, jos kiinteistön vedensaanti ja viemäröinti hoituvat asianmukaisesti muulla tavalla. Haja-asutusalueilla vesihuoltopalveluja ei välttämättä ole saatavissa. Kunnan ympäristönsuojeluviranomainen voi myöntää liittymisvelvollisuudesta vapautuksen hakemuksen perusteella.

Kun mahdollisimman suuri osa kiinteistöistä kuuluu vesijohtoverkoston ja viemäröinnin piiriin, vesihuolto pystyy toimimaan tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti. Jätevesien käsittely on huolenpitoa ympäristöstä. Kunta tai kuntayhtymä tekee yhteistyötä yksityisten vesiosuuskuntien sekä vettä toimittavien ja jätevesiä käsittelevien toimijoiden kanssa.

Vesihuoltolaki

http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010119