Kantatien 62 parantaminen Käyhkään kanavan kohdalla, Ruokolahti, Tiesuunnitelma

Julkaistu 21.5.2026 Muokattu 21.5.2026

Kuulutus pidetään nähtävillä Valtion liikenneväylien suunnittelu -verkkosivustolla 21.5.–22.6.2026.

Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus tiedottaa kuulutuksesta, joka koskee otsikossa mainitun tiesuunnitelman nähtäville asettamista. Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus saattaa asian tiedoksi julkisesti kuuluttamalla vähintään 30 päivän ajan siten, kuin julkisesta kuulutuksesta säädetään hallintolaissa, sekä julkaisemalla kuulutuksen vähintään yhdessä alueella yleisesti ilmestyvässä sanomalehdessä. (laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä LjMTL 108§, hallintolaki HL 62 a §)

Kuulutus on julkaistu 21.5.2026  Valtion liikenneväylien suunnittelu -verkkosivustolla: Nähtävilläolo. Suunnitelmaan sisältyy Kantatien 62 parantaminen Käyhkään kanavan kohdalla ja uuden sillan suunnittelu. Muutos koskee noin 1.5 kilometrin pituista osaa Käyhkään kanavan kohdalla. Tavoitteena on parantaa kantatien sujuvuutta ja liikenneturvallisuutta muuttamalla tien linjausta ja suunnittelemalla uusi silta. Tielinjauksen muuttamisella mahdollistetaan myös sillan alikulkukorkeuden nostaminen. Lisäksi suunnitelmassa järjestellään yksityisteiden liittymiä.

Jaa sivu: